Nissnikun koulun uudisrakennushanke käynnistyy vihdoin vuonna 2025

Nissnikun koulun kauan odotettu uudisrakennushanke etenee vihdoin vuonna 2025. 

Alkuperäinen hankesuunnitelma hyväksyttiin kunnanvaltuustossa jo vuonna 2019, mutta prosessi on kohdannut lukuisia viivästyksiä. Syyt näihin viivästyksiin ovat jääneet monille, myös itselleni, epäselviksi. Kuitenkin pitkäjänteisen ja määrätietoisen vaikuttamistyön ansiosta hanke on nyt siinä vaiheessa, että Toimitilapalvelujen lautakunta pääsee talven aikana valitsemaan toteuttajan ja tekemään urakkasopimuksen.

Tämän valtuustokauden aikana hanketta on edistetty monin tavoin. 

Hankesuunnitelma päätettiin päivittää vastaamaan muuttuneita tarpeita, ja siihen lisättiin esimerkiksi kirjasto ja nuorisotila, jotka rikastuttavat Nissnikun uudisrakennuksen palvelutarjontaa. Lisäksi hanke päätettiin toteuttaa elinkaarimallilla, joka varmistaa sekä rakennuksen korkealaatuisen toteutuksen että sen huolellisen ylläpidon tulevaisuudessa. Näin vältymme tilanteelta, jossa suhteellisen uusi kiinteistö jouduttaisiin taas purkamaan ja rakentamaan uudelleen.

Erityisen tärkeänä päätöksenä toimitilapalvelujen lautakunta linjasi, että sekä ala- että yläasteen väistötilat sijoitetaan Masalan alueelle. Tätä ennen viranhaltijat pohtivat vaihtoehtona väistötilojen toteuttamista Kirkkonummen keskustaan. Tämä ratkaisu turvaa oppilaiden arjen sujuvuuden ja vähentää merkittävästi koulumatkoihin liittyviä haasteita.

Vuonna 2024 valmistuneet väistötilat Masalan koulun viereen ovat olleet tärkeä askel kohti terveellisiä ja turvallisia opiskelutiloja. Ala-asteen oppilaat ovat voineet siirtyä uusiin väistötiloihin, mikä on vähentänyt Nissnikun nykytiloissa olevien oppilaiden määrää ja parantanut ilmanlaatua.

Talven aikana toimitilapalvelujen lautakunta tekee tärkeän päätöksen valitessaan hankkeen toteuttajan, mikä mahdollistaa rakentamisen aloittamisen. Uusi koulu on suunniteltu valmistuvaksi vuonna 2027, ja siitä tulee moderni oppimisympäristö, joka palvelee nykyisiä ja tulevia oppilaita sekä kuntalaisia monipuolisesti ja kestävästi.

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat osallistuneet hankkeen edistämiseen. Erityisesti haluan nostaa esiin Marko Karin ja Noora Piilin, jotka lautakunnassa ovat olleet merkittävässä roolissa hankkeen edistämisessä, sekä Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Urho Blomin, joka on pitänyt huolta siitä, että Nissnikun rakentamiseen on talousarvioneuvotteluissa varattu tarvittava budjetti.

Nissnikun uudisrakennus tulee olemaan esimerkki siitä, miten yhteistyöllä ja päättäväisyydellä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia!

Jani Ekman
Kunnanvaltuutettu (Kok.)
Toimitilapalvelujen lautakunnan vpj.

Elinvoimajaoston jäsen