Lapsi- ja perheystävällinen Kirkkonummi mahdollistuu vain ammattilaisten työolojakehittämällä

Kuntien tehtävä on hyvinvointialueiden perustamisen myötä muuttunut
tulevaisuustehtäväksi. Merkittävän osa kunnan taloudesta muodostavat nyt erityisesti lapsiin
ja nuoriin kohdistuvat palvelut: varhaiskasvatus, koulutus, sivistys, kulttuuri- ja liikunta sekä
työllisyyspalvelut. Kirkkonummen on rohkeasti valittava tulevaisuus ja huolehdittava erityisen
hyvin 2010-luvun puolen välin jälkeen syntyneistä ennätyksellisen pienistä ikäluokista, jotta
heillä olisi hyvät eväät tulevaisuudessa rakentaa maailmaa, Suomea ja Kirkkonummea
paremmaksi.


Lapsista ja nuorista huolehtiminen ei onnistu ilman tämän päivän hyvinvoivia aikuisia, jotka
työskentelevät päiväkotien, koulujen ja muiden palvelujen arjessa heidän kanssaan. Julkisen
alan työeläkevakuuttajan Kevan työhyvinvointitutkimuksesta vuodelta 2024 piirtyy kuitenkin
huolestuttaviakin ilmiöitä näiden ammattilaisten työhyvinvoinnin osalta. Kuntien sivistyksen
ja varhaiskasvatuksen ammattialoilla työntekijöistä yli 60 prosenttia kokee oman työnsä
henkisesti raskaaksi ja erityisesti varhaiskasvatuksessa mahdollisuudet vaikuttaa omaan
työhön koetaan keskimääräistä heikommiksi. Myös viidennes varhaiskasvatuksen
työntekijöistä kokee, että oma fyysinen työkyky ei ole hyvällä tasolla.


Koulutuksen ja sivistyksen sekä varhaiskasvatuksen työntekijöiden oma hyvinvointi ja
jaksaminen työssä ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta lapset ja nuoret voivat saada
ammattilaisilta mahdollisimman hyvää, oman koulutuksensa ja osaamisensa
mahdollistamaa kasvatusta, hoivaa, koulutusta sekä tukea. Erityisesti varhaiskasvatuksen
ammattilaisista on työvoimapulaa ja Kevan mukaan noin joka neljäs heistä siirtymässä
eläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Pula on etenkin varhaiskasvatuksen
opettajista Uudellamaalla. Kirkkonummen tulee tarjota sellaiset työskentelyyn liittyvät
olosuhteet, jotta meillä on mahdollisuus pitää ja houkutella parhaat osaajat lasten sekä
nuorten tueksi.


Ratkaisuksi koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten houkutteluun tarjotaan usein
palkkauksen tarkistamista. Se voi parhaimmillaan olla yksi osa toimivaa ratkaisua mutta
vaikeimmat ja tärkeimmät ratkaistavat haasteet ovat usein juuri työolosuhteissa.
Kirkkonummen tulee kehittää työntekijöidensä hyvinvointia lisäämällä henkilöstön
mahdollisuuksia tulla kuulluksi ja vaikuttaa työhönsä. Samalla tulee tarkistaa kunnan
työkyvyn tuen toimintatavat ja työssä jatkamisen tuen mallit, esimerkiksi työn muokkauksen
mahdollisuudet. Pito- ja vetovoiman ylläpitämiseksi tulee kiinnittää huomiota nuorten
työntekijöiden sitouttamiseen sekä uusien työntekijöiden ja sijaisten perehdytykseen.
Satsaukset koulutuksen ja varhaiskasvatuksen henkilöstön työolojen parantamiseen on
investointi tulevaisuuteen, joka kannattaa tehdä. Tähän voidaan Kirkkonummella päättää
strategisesti vaikuttaa. Tarvittavat uudet kehittämistoimet ja -tavoitteet tulee tarkastella sekä
suunnitella yhteistyössä työntekijöiden, johtajien, johtavan virkakunnan ja
luottamushenkilöjohdon kesken ensi kuntavaalikauden aikana.


Ammatillisen ja poliittisen johdon aktiivinen yhteistyö edistää työn sujuvuutta koko
organisaatiossa, sillä se luo pohjan koko kunnan johtamiskulttuurille. Poliittisen johdon
tavoiteasetanta, seuranta ja resurssien turvaaminen antavat selkänojaa virkakunnan ja
johtajien työkykyjohtamiselle ja -kehittämiselle. Ottamalla työkyvyn edistämisen parhaat
käytänteet haltuun voidaan saavuttaa myös säästöjä kunnalle esimerkiksi
sairauspoissaolojen vähentymisenä.


Turkka Sinisalo
yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija, kuntavaaliehdokas (kok.)