Järkeä ratakeskusteluun – Kirkkonummea paremmin palveleva ratainfra

Kun julkinen keskustelu on paljon pyörinyt Länsiradan rakentamisen ja siihen liittyvän rahoitusmallin löytymiseksi, olisi syytä katsoa myös ratainfran kykyä palvella kirkkonummelaisia nykyisen raideverkon osalta. Rantaradalla Turun nopeat junat lopettivat pysähtymisen Kirkkonummella jo viime vuosikymmenellä. Samaan aikaan myös Luoman seisake lopetettiin. Matka Kirkkonummelta Turkuun kestää lähes 2,5 tuntia, kun lähijunalla käydään Leppävaarassa kääntymässä ja palataan Kirkkonummen ohi Turkuun. Sanomattakin on selvää, että oma auto on usein ainoa vaihtoehto julkiselle liikenteelle näillä yhteyksillä.


Luomassa on kaavoitettu uusi Tassumäen alue, jonne tulee lähivuosina useita satoja asukkaita. Heille lähin asema on Masalassa, jonne matkaa kertyy 2-3 km.
Joukkoliikenteen pitää palvella Kirkkonummelaisia paremmin.

Kirkkonummen pitää saada Turun juna pysähtymään kunnan keskustassa ja lähiliikennettä varten Luoman asema tulisi palauttaa. Nämä muutokset voitaisiin toteuttaa hyvin pienillä päätöksillä. Luoman aseman rakennuskustannukset ovat hyvin pienet suhteessa Länsirataprojektiin ja voisivat helpottaa meidän julkista liikkumistamme hyvin paljon.

Kirjoittaja Kai Linnervuo