Kirkkonummella kuljetaan monella tapaa

Kuntavaalien lähestyessä, yhtenä teemana, josta varmasti tullaan keskustelemaan, on liikenne.
Ehdokkailta on perinteisesti kysytty osassa vaalikoneita, tulisiko kunnassa tukea mieluummin
yksityisautoilua vai julkista joukkoliikennettä. Mielestäni koko kysymyksenasettelu on
vääränlainen ja tarpeetonta vastakkainasettelua hakeva. Kevyt liikenne, julkinen liikenne tai
yksityisautoilu eivät ole nollasummapeliä, eivätkä joko-tai -vaihtoehtoja toisilleen. Eivät
varsinkaan sellaisen profiilin kunnissa kuin Kirkkonummi.


Itse olen jo vuosikausia noudattanut niin sanottua hybridimallia omassa liikkumisessani.
Lapsiperheen vanhempana olen huomannut, että edes keskustassa tai palveluiden ja
juna-aseman läheisyydessä, ilman yksityisautoa eläminen on hyvin haastavaa, jos on tarkoitus
sovittaa yhteen työ, koulu, päivähoito sekä omat ja lasten harrastukset.


Yksityisauton omistaminen ei kuitenkaan tarkoita, että sillä pitäisi koko ajan liikkua joka
paikkaan. Itse saatan aloittaa aamun viemällä lapseni autolla kouluihinsa ja päiväkotiin, minkä
jälkeen ajan auton takaisin kotiin, teen hieman etätöitä, otan sähköskootin ja ajan
juna-asemalle, josta kuljen junalla toimistolle asiakastapaamiseen. Kotiin päästyäni taas menen
omiin harrastuksiini, keskustasta JooAreenalle, autolla, tai hyvällä ilmalla sähköpyörällä. Jos
menen Helsinkiin, ajan usein autolla Iso Omenan parkkihalliin, josta jatkan matkaa metrolla
eteenpäin, koska en pidä kantakaupungissa ajamisesta.


On jokaisen oma asia määritellä, mikä liikkumismuoto sopii parhaiten, ja mihin tarkoitukseen.
Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, ja ketään ei tule moralisoida tai syyllistää
siitä, minkä valinnan liikkumisessaan tekee. Toimivat liityntäpysäköinnit juna-asemilla ja
toisaalta hyväkuntoiset kevyenliikenteen väylät mahdollistavat eri liikkumistapojen yhdistelyn
tarpeellisella tavalla. Kirkkonummella näihin onkin viime vuosina panostettu kiitettävästi, ja tätä
hyvää kehitystä tulee jatkaa.


Viimeisenä asiana haluaisin vielä ottaa kantaa vuokrattaviin sähköpotkulautoihin, eli niin
sanottuihin sähköskootteihin. Ne aiheuttavat yleisessä keskustelussa raivoa, ihastusta ja jotain
siltä väliltä. Osa haluaa kieltää ne kokonaan, kun taas osa kokee, että ne täydentävät erittäin
kätevällä ja ilmastoystävällisellä tavalla liikkumisinfrastuktuuria ilman suuria satsauksia
kunnalta. Itse en vuokrasähköskootteja juurikaan käytä, koska omistan sähköskootin itse, mutta
suhtaudun niihin myönteisesti.


Toisaalta ymmärrän myös kritiikkiä siitä, että niitä jätetään lojumaan keskelle katua tai muihin
vääriin paikkoihin. Mielestäni tämä on ratkaistavissa yksinkertaisella tavalla; Helsingin
kantakaupungin tapaan maalataan kadulle valkoisella sellainen alue, jolle vuokrasähköskootit
on jätettävä niiden käytön päätyttyä, ja sovitaan tästä selkeät pelisäännöt kulloisenkin
skoottivuokrausyrityksen kanssa. Tällä tavoin päästään kompromissiin, jonka avulla mitään
liikkumismuotoa ei suljeta pois, ja toisaalta skootit eivät häiritse muuta kevyen liikenteen kulkua.
Pidetään Kirkkonummen liikkumismuodot jatkossakin mahdollisimman monimuotoisina.


Juha Oksanen
sosiaalityöntekijä, YTM
kokoomuksen kuntavaaliehdokas
Kirkkonummi