Kokoomus säilytti suurimman valtuus­to­ryhmän asemansa

Julkaistu:

Huolimatta tiukoista ja jännittävistä vaaleista, ja kentälle tulleista uusista pelaajista, säilytti Kokoomus suurimman valtuus­to­ryhmän asemansa Kirkkonummella. Puheenjohtaja Leena Virkki myöntää jännittäneensä tulosta, mutta kertoo olevansa hyvin helpottunut sekä suurimman valtuus­to­ryhmän aseman pitämiseen Kokoomuksen hallussa että kokoo­mu­seh­dok­kaiden yhteen hioutumiseen kampanjan edetessä. Virkki huomauttaa, että kahdella kilpailevalla puolueella oli valta­kun­nal­li­sesti tunnetut kansa­ne­dus­tajat kärkieh­dok­kainaan, mutta se sai aikaan hyvää taisteluhenkeä kokoo­mu­seh­dok­kaiden keskuudessa. “Välillä kuulee myös kerrottavan, että talous­po­liit­ti­silla teemoilla on vaikea vedota äänestäjiin, mutta tähän on selkeästi tullut muutos niin valta­kun­nal­li­sesti kuin paikal­li­ses­tikin.” toteaa Virkki. “Esimerkiksi isot investoinnit kunnassa ja veroprosentin nostopaineet ovat puhuttaneet äänestäjiä vaaliteltoilla sekä somessa.”

Kokoomuksen vaalipäällikkö Juha Oksanen toteaa sekä ehdokas­han­kinnan että kampanjoinnin olleen kaikille puolueille hieman haastavampaa ja kuluttavampaa korona­ti­lanteen vuoksi, kun sekä muiden ehdokkaiden että äänestäjien kasvotusten tapaaminen oli pitkään lähes mahdotonta. Oksasen mukaan kuitenkin kasvanut ehdokasmäärä ja runsas joukko tuoreita uusia kasvoja saivat lopulta hyvän draivin kokoomuksen kampanjaan, ja vaalien lopputulokseen voidaan olla tyytyväisiä. “Kirkkonummen Kokoomuksen menestys perustuu vahvaan erilaisten asian­tun­ti­joiden osaamiseen ehdokasjoukon keskuudessa, mikä sitten näkyi vaali­tu­lok­sessa. Äänet jakautuivat aika tasaisesti laajalle joukolle ehdokkaita. Pienin äänimäärä läpi päässeiden kokoo­mus­laisten joukossa oli 99, mikä on korkea kilpailijoihin verrattuna.” toteaa Oksanen.

Kokoomus lähtee hyvillä mielin suurimman valtuus­to­ryhmän asemasta rakentamaan seuraavaa nelivuo­tis­kautta kaikkien kuntalaisten etua ajatellen. Kokoomus on valmis hyvään ja rakentavaan yhteistyöhön muiden valtuus­to­ryhmien kanssa.

Kokoomus lähtee hyvillä mielin suurimman valtuus­to­ryhmän asemasta rakentamaan seuraavaa nelivuo­tis­kautta kaikkien kuntalaisten etua ajatellen. Kokoomus on valmis hyvään ja rakentavaan yhteistyöhön muiden valtuus­to­ryhmien kanssa.

Lisää julkaisuja

18.6.2021

Kokoomuksen uusi valtuustoryhmä kaudelle 2021–2025 järjestäytyi

Kirkkonummen Kokoomuksen uusi valtuustoryhmä kaudelle 2021–2025 järjestäytyi torstaina 17.6.2021. Valtuustoryhmä koostuu 12 valtuutetusta ja 10 varavaltuutetusta. Valtuustoryhmä ja Kirkkonummen Kokoomus ry

13.6.2021

Hallituksen sote-esitys vie rahaa, päätösvaltaa ja palveluita Inkoosta, Siuntiosta ja Kirkkonummelta

Läntisen Uudenmaan kunnille hallituksen sote-esitys on erityisen vahingollinen. Toteutuessaan se leikkaisi kirkkonummelaisten, siuntiolaisten ja inkoolaisten palveluista lähes kuusi miljoonaa euroa, ja keskittäisi päätöksenteon ja palvelut vahvemmin Espooseen.

9.6.2021

Kirkkonummen Kokoomus vaalitelttailee!

Tule tapaamaan Masalan ja Sundsbergin alueen ehdokkaitasi torstaina 10.6 klo 15:45-17:50 ensin Masalan S-marketin edessä olevalle torille ja klo 18:10-20:00