Kuntapäättäjät asumisen hyvinvoinnin vaikuttajina

,

Asumiseen liittyvät asiat ovat kiinteästi sidoksissa siihen miten kunnassa on hoidettu asumiseen liittyviä tehtäviä. Kuntalaisten hyvä arki koostuu mielestäni pitkälti viihtyvyyteen ja asumisympäristöön liittyvistä tekijöistä. Kirkkonummella kunnan päättäjät säätävät asumiseen liittyvistä kustannuksista mm. kaukolämpö- ja vesihuollon taksojen kohdalla. Näkisin kunnan yhtenä merkittävänä talouden kestävän kehittämisen näkökulmana olevan juurikin asumiseen liittyvien kustannusten huolellisen tarkastelun.

Merkityksellisiä asumiseen liittyviä tehtäviä:

  • Kaavoitus: Kirkkonummella mielestäni kaavoitusbyrokratian läpinäkyvyys on lisääntynyt entuudestaan ja kaava-alueisiin liittyvää yhteistä keskustelua käydään paljon. Elinvoimaa tulisi lisätä pientalo rakentamisen kautta. Kahden edellisen valtuuston aikana on kunnassa panostettu junaradan varrella oleviin kerrostalovaltaisiin asuinalueisiin. Nyt nämä alueet ovat mielestäni varustelut riittävillä kerrostalomäärillä ja on aika panostaa pientaloasumiseen. Erityisesti kannatan asumisen monimuotisuutta ja sitä, että kaavoitukseen liittyvissä vuoropuheluissa kuunnellaan oikeasti kuntalaisten toiveita.
  • Rakennusvalvonta ja lupa-asiat: Kirkkonummella näiden sujuvoittaminen entisestään tulisi huomioida paremmin. Byrokratian on todettu olevan liian kankeaa ja päätöksenteon kestävän usein jopa 10 vuotta tai enemmän. Nyt tulisi pohtia kenen edunmukaista tämänkaltainen raskas hallintomuoto on.
  • Teiden ja katujen hoito: Kirkkonummella osan teistä ja alueista omistaa ELY-keskus. Näkisin, että tämä kahden eri tahon omistajuus heikentää asioiden laadukasta edistämistä ja hoitoa. Omalla asuinalueella Masalassa on asuintalojen keskellä kaistale, joka omistaa ELY-keskus. Alueen asukkaat ovat tuoneet usein esiin alueen epäsiisteyttä ja roskaisuutta. Olen nyt ollut ELY-keskukseen yhteydessä ja pyytänyt alueen pikaista siistimistä (ympäristöturvallisuus). Huolestuttavaa oli, että kunnan yhteyshenkilöllä ei ollut tarkkaa tietoa siitä mikä alue on ELY-keskuksen hallinnassa. Tiedon katveita on luonnollisesti, mutta näkisin, että tämänkaltainen tieto voisi hyvin olla saavutettavissa suoraan kuntalaisille sähköisen järjestelmän kautta. Huonosti hoidetut tiet ja kadut vaikuttavat monesti myös turvallisuudentunteen vähentymiseen. Esimerkiksi ikä-ihmisten tai liikuntarajoitteisten liikkumista talviaikaan ulkona hankaloittaa huonosti auratut ja hiekoitetut kulkuväylät.
  • Viheralueet ja yleinen siisteys: Kirkkonummella on mielestäni alueellisia eroja siinä miten hyvin viheralueet ja muiden yleisten alueiden siisteys on hoidettu. Keskustan alueen viheralueet ovat mielestäni kohtuullisen siistejä ja hyvin huollettuja. Masalalaisena olen lähes joka kesä ollut kuntaan yhteydessä liian täynnä olevista roska-astioista sekä siitä, että erityisesti risteysalueella olevat puskat tulee leikata (liikenneturvallisuus). Kuntamme kylien asukasyhdistyksen ovat mielestäni verrattain aktiivisia ja järjestävät mm. keväisin siivoustalkoita. Talkoita varten on haettavissa talkooavustuksia kunnasta. Yhteisen tekemisen kautta päästään parhaaseen lopputulokseen. Viheralueet ja kasvillisuus ovat elinehtona sekä kuntalaisen viihtyvyyteen, että parempaan asumisalueiden ilmastoon nähden. Jatkossa kunnan yhdenvertaisesta kohtelusta eri alueiden siisteydessä tulee pitää paremmin huolta.
  • Vesihuolto: Kirkkonummella toimiva Kirkkonummen vesi on kuntamme sisäinen liikelaitos, jonka tehtävänä on mm. tuottaa kunnan asukkaille talousvesi. Tiedossa on, että vesilaitoksen infra on vanha ja sen saneeraus vaatii lähivuosina taloudellista investointia. Talousveden hinnankorotukset ovat olleet huomattavia viimeisten vuosien aikana ja pidänkin tärkeänä, että seuraavan valtuustokauden aikana jatketaan selvittelyä siitä kuinka paljon tätä korostusvelkaa on sekä edistetään läpinäkyvyyttä sille miksi vuotuisia korotuksia tehdään.

Kuntalaisten hyväksi tulee tulevaisuudessa tehdä kestäviä ja heidän hyvinvointiaan edistäviä päätöksiä. Äänestämällä minua saat kotikuntasi hyvin tuntevan vastuullisen kuntapäättäjän viemään eteenpäin sinulle tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.

Tarja Siivonen (206)

Sairaanhoitaja, AMK. TtM

Kuntavaaliehdokas (Kok.)