Sähköautojen yleistyminen on ollut viime vuosina nopeaa, ja yhä useampi autoilija on
siirtynyt sähköisiin kulkuneuvoihin joko ympäristösyistä, käyttökustannusten
pienentämiseksi tai teknologian houkuttelevuuden vuoksi. Sähköautoon siirtyminen on
järkevää niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta. Myös teknologian kehitys tuo
mukanaan mukavuuksia, kuten hiljaisen ja sujuvan ajokokemuksen. Lisäksi en tiedä
ketään joka ei nauttisi välittömästä voimansiirrosta vetäville renkaille.
On kuitenkin absurdia, että yhä vuonna 2024 kamppailemme niin perustavanlaatuisten
asioiden kanssa kuten sähköautojen latauspaikkojen vähäinen määrä. Sähköautot ovat
kiistattomasti yleistymässä ja niiden määrän kasvua kannustetaan lainsäädännössä
asti, mutta silti infrastruktuurimme laahaa jäljessä. Jos emme ala todella panostaa
latausinfrastruktuuriin, tämä kehityksen jarruttaminen aiheuttaa pian niin suuria
haasteita, että siitä kärsii koko yhteiskunta.
Taloyhtiöiden on otettava enemmän vastuuta latauspaikkojen rakentamisesta. On
järjetöntä että isoissa taloyhtiöissä on vain muutamia sähköautojen latauspaikkoja,
vaikka normaaleilla paikoilla on useita sähköautoja ilman niin kutsuttua
kotilatauspistettä. Taloyhtiöiden olisi syytä ryhtyä rakentamaan latauspaikkoja
ennakoivasti asukkaidensa käyttöön, jotta kenenkään ympäristöystävällinen päätös
siirtyä sähköautoilijaksi ei jäisi latauspaikan puutteen vuoksi tekemättä. Valtion tai
kunnan olisi hyvä tukea tätä muutosta esimerkiksi taloudellisilla kannustimilla, jotta
latauspaikat olisivat tasapuolisesti kaikkien saavutettavissa.
Yritykset ovat myös avainasemassa ja kärsivät samasta ongelmasta kuin taloyhtiöt.
Minimimäärä latauspaikkoja on näön vuoksi rakennettu, mutta sähköautoilla ajavia
työntekijöitä on huomattavasti enemmän. Tilanne tulee pahentumaan tulevaisuudessa,
varsinkin nyt kun uudet sähköautot eivät enää maksa mansikoita. Jokaisen yrityksen
tulisi tarjota riittävä määrä latauspisteitä työntekijöidensä käyttöön. Tässäkin kohtaa
valtio voisi ohjata yrityksiä jonkinlaisella keppi ja porkkana metodilla.
Sähköautoilu on tulevaisuutta, eikä kenenkään pitäisi joutua epäröimään sähköauton
hankintaa latausinfrastruktuurin puutteen vuoksi. Meidän on katsottava eteenpäin ja
rakennettava yhteiskunta, jossa sähköauton omistaminen on sekä järkevää että
käytännöllistä. Jos kiinnitämme nyt muutokseen riittävästi huomiota Kirkkonummella,
voi olla että tästä tulee meille kilpailuvaltti tulevaisuudessa. Rakennetaan yhdessä
upea tulevaisuus!
Kirkkonummen Kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas,
Henri Taussi
