Yhteiskuntavaikuttamisen asiantuntija
Jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden – Vastuullisen taloudenpidon ja maltillisen kasvun Kirkkonummi
Olen Turkka Sinisalo. 34-vuotias kirkkonummelaistunut perheenisä. Työskentelen yhteiskunnallisen vaikuttamistyön sekä työkyky- ja kuntoutusasioiden asiantuntijana.
Lähdin ehdolle kuntavaaleissa, sillä hyvää kuntaa ja kasvuympäristöä on vaalittava ja kehitettävä. Ajattelen, että jokainen lapsi ansaitsee mahdollisuuden. Kunnilla on tärkein rooli laadukkaan varhaiskasvatuksen, koulutuksen, mielekkäiden harrastusten ja tulevaisuudessa myös työelämään kiinnittymisen takaajana.
Tavoitteena turvalliset ja terveelliset kasvatusympäristöt sekä koulumatkat. Varhaiskasvatuksen ja koulujen ammattilaisten arvostaminen ja työrauhan takaaminen. Nuorisotyön riittävät resurssit, jotta mahdollisimman moni nuori huomataan ajoissa.
Kirkkonummea on kehitettävä kuntana joka satsaa lapsiin ja nuoriin. Tarpeelliset investoinnit ja panostukset mahdollistetaan kuntatalouden vastuullisella hoidolla. Kirkkonummen ei tarvitse lähteä verokilpaan Espoon ja Helsingin kanssa. Kunnan oman toiminnan on oltava kustannusvaikuttavaa ja mahdollisten menolisäysten tarkkaan harkittuja.
Kirkkonummi on kasvava kunta, mutta kasvun on oltava maltillista ja kestävää. Kirkkonummen on säilytettävä ominaispiirteensä ja lähiluontoa on kunnioitettava. Yhteisiä asioita hoidetaan kaikkia arvostaen ja kuunnellen.
