Urheiluseurat tekevät Kirkkonummella arvokasta ja monipuolista työtä lasten ja nuorten liikunnan ja kasvatuksen hyväksi. Itse pääsin 12 vuoden ajan työskentelemään kirkkonummelaisten lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehittämisen eteen seurassa työskennellessäni. Tänä aikana kunnan kanssa tehtävä yhteistyö kehittyi merkittävästi, ja erilaisia yhteistyömalleja kokeiltiin rohkeasti. Kuitenkin toiminnan perusedellytys, eli tarpeeseen vastaavien liikuntatilojen saatavuus ja niiden varmistaminen vuodesta toiseen, aiheutti suurimmat haasteet.
Seurojen merkitys ulottuu paljon pidemmälle kuin pelkkään liikuntaharrastuksen mahdollistamiseen. Ne tarjoavat ympäristön, jossa lapset oppivat liikunnallisten taitojen lisäksi sosiaalisia taitoja, yhteistyötä ja pitkäjänteisyyttä. Urheiluseurojen rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on verrattavissa koulujen kasvatustehtävään. Seurat eivät ole vain ulkopuolisia toimijoita, vaan kunnan keskeisiä yhteistyökumppaneita. Tiiviimpi yhteistyö seurojen kanssa on avain tasa-arvoisempien liikuntamahdollisuuksien varmistamiseen
Salivuorojen tarveperusteinen jakaminen
Liikuntasalien käyttöä on mahdollista tehostaa jakamalla salivuoroja entistä tarveperusteisemmin ja huomioimalla monipuolisesti erilaiset harrastusmuodot. Nykyisin salivuorojen jako on sidottu vahvasti koulun lukuvuoteen, mikä ei aina vastaa lajien tarpeita. Tämä johtaa siihen, että sisätilat ovat syys-lokakuun ja huhti-toukokuun tyhjillään, kun ulkolajeissa luontaisesti harjoitellaan kentällä. Samaan aikaan sisälajien toiminta kärsii vuoropulasta.
Salivuorojen jakoa tulisi kehittää joustavammaksi tarjoamalla vuoroja tarvelähtöisesti ja laajentamalla käyttöaikaa, esimerkiksi mahdollistamalla salivuorot jo elokuun alusta. Useisiin tiloihin kohdistuu myös yksittäisiä käyttöesteitä vuoden aikana, joita voitaisiin myös ennakoivasti korvata vuoroilla muissa tiloissa. Tämä malli maksimoisi salien käyttöasteen ja hyödyttäisi monipuolisesti eri käyttäjäryhmiä.
Liikuntatilojen vapaa-ajan hallinnointi vapaa-aikatoimelle
Koulujen liikuntatilojen hallinnoinnin yksinkertaistamiseksi vaihtoehto olisi siirtää se vapaa-aikatoimen vastuulle, kuten useissa kunnissa toimitaan. Tämä malli keventäisi koulujen hallinnollista taakkaa ja mahdollistaisi tehokkaamman sekä tasapuolisemman vuorojen jakamisen eri käyttäjäryhmien kesken. Vapaa-aikatoimi tuntee harrastuskentän tarpeet ja pystyy ottamaan huomioon laajempia kokonaisuuksia, kuten erilaisten lajien kausittaiset vaatimukset ja tarvelähtöiset ratkaisut.
Tämä malli edellyttää kuitenkin uudenlaisten vastuunjakojen ja hallinnollisten avoimien kysymysten ratkaisemista. Mallia löytyy kuitenkin useista kunnista. Näistä esimerkeistä Kirkkonummi voi ammentaa toimivia käytäntöjä ja räätälöidä mallin vastaamaan paikallisia tarpeita. Keskeistä on varmistaa, että uudistus tukee kaikkien käyttäjäryhmien toimintaa ja lisää liikuntatilojen tehokasta käyttöä, samalla helpottaen kunnan sisäistä hallinnollista yhteistyötä.
Koulujen uudisrakentamisessa huomioitava harrastustoiminnan jatkumo
Kun uusia kouluja ja liikuntatiloja rakennetaan, on tärkeää varmistaa, että lähialueen harrastustoiminta turvataan rakentamisen aikana. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi väliaikaisten tilojen järjestämistä tai muiden liikuntapaikkojen hyödyntämistä, sekä tilojen asteittaista poistamista käytöstä.
Lisäksi uudisrakentamisen yhteydessä on varmistettava, että uudet tilaratkaisut tukevat monipuolista harjoittelua ja mahdollistavat välineistön asianmukaisen säilytyksen. Yhteiskäyttö opetustoiminnan kanssa on keskeistä, jotta liikuntatilojen käyttö on kustannustehokasta ja vastaa eri lajien ja toimintojen tarpeita.
Seurakentän vaikuttamismahdollisuudet
Seurojen tulee päästä osallistumaan oikea-aikaisesti tilojen suunnitteluun ja päätöksentekoon, jotta erilaisille sisä- ja ulkolajeille sekä harrastustoiminnoille voidaan taata tarpeenmukaiset tilat ja välineet. Erityisesti pienemmillä, harrastelähtöisillä seuroilla, joissa ei ole laajaa palkallista hallintoa tai kilpailullista kärkeä, on tärkeää saada äänensä kuuluviin. Tämä edellyttää kunnalta aktiivista vuoropuhelua ja vaikuttamiskanavien tarjoamista.
Samalla seuroilla on vastuu olla aktiivisia ja osallistua vaikuttamiseen. Kunnan tehtävä on rohkaista seuroja löytämään synergiaetuja muiden toimijoiden kanssa ja tarjota alusta yhteistyön tiivistämiselle. Näin voidaan varmistaa, että käyttäjien tarpeet huomioidaan riittävän ajoissa ja tilaratkaisut palvelevat mahdollisimman monipuolisesti kaikkia osapuolia.
Käyttäjät ovat samoja päivisin ja iltaisin
Koulujen liikuntasaleissa ja niiden välineistön käytössä toimivat pääasiassa samat käyttäjät niin opetustoiminnan aikana kuin vapaa-ajallakin. Tämä korostaa tarvetta suunnitella tilojen käyttö saumattomasti, jotta kaikki käyttäjät – koulut, seurat ja yksittäiset harrastajat – voivat hyötyä samoista resursseista. On tärkeää, että tilat ja välineet mahdollistavat tasavertaisen ja kustannustehokkaan toiminnan myös urheiluseuroille jatkossa.
—
Kirkkonummi on monien harrastusmahdollisuuksien kunta, ja näin sen tulee olla myös tulevaisuudessa. Mahdollistetaan monipuolinen harjoittelu lähiliikuntapaikoilla ja helpotetaan seurojen ja kunnan välistä hallinnollista yhteistyötä. Tiivistämällä yhteistyötä opetustoiminnan kanssa voidaan varmistaa, että liikuntatilat palvelevat kaikkia käyttäjiä mahdollisimman tehokkaasti ja joustavasti.
Investoimalla liikuntatilojen saavutettavuuteen ja yhteiskäyttöön voimme osaltamme varmistaa harrastuskustannuksien pysymisen kurissa ja toiminnan monipuolisuuden, tukea lasten ja nuorten liikkumista ja vahvistaa yhteisömme hyvinvointia. Yhdessä rakennamme Kirkkonummen, jossa jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus harrastaa, liikkua ja kasvaa.
Kirjoittaja:
Viveca Lindgren
Kokoomuksen kunta- ja aluevaaliehdokas
