Säännöllinen liikunta ja ohjattu harrastustoiminta ovat merkittäviä lasten fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämisessä ja myös kaveritaitojen harjoittelemiseen, mutta liian moni lapsi jää tällä hetkellä harrastustoiminnan ulkopuolelle muun muassa perheen taloudellisen tilanteen vuoksi.
Kirkkonummen kunnalla on hyvä suunta, sillä kaikille pyritään löytämään harrastus, vaikka Myhobby-kerhojen, harrastuspakun kierroksien tai koulupäivien aikana organisoidut esittelytunnien kautta. Kunta on myös hyvin avokätisesti tukenut seuroja erilaisin avustuksin, jotka ovat kohdistuneet toiminnan järjestämisen kustannuksiin. Kirkkonummella myös kunnan liikuntatilojen käyttö on ollut pääasiassa veloituksetonta alle 18-vuotiaiden osalta. Tässä toki on myös toimintokohtaisia eroja, ja kaikki lajit eivät nauti tästä edusta, riippuen lajin käyttämistä tiloista.
Harrastusten korkeat kustannukset ovat kynnys ja osalle perheistä myös este ohjattuun seuratoimintaan osallistumiseen. Kirkkonummi tarjoaa tällä hetkellä maksutonta MyHobby-toimintaa, joilla pyritään tuomaan. Konsepti on kiinnostava ja tuo lapsille liikuntamahdollisuuksia koulupäivien oheen. Vedin itse myös vastaavaa kerhoa konseptin alku vuosina, harmillisesti MyHobby-toiminta ei kokemukseni mukaan tällöin tavoittanut lapsia ja perheitä riittävän hyvin, ja toisaalta ei myöskään korvaa pitkäjänteisempää urheiluseurojen, musiikkiopistojen tai muiden tahojen järjestämää toimintaa, joihin luokkakaverit saattavat suunnata vapaa-ajalla. Toiminta tuottaa kuitenkin kustannuksia, joten sillä saavutettuja hyötyä tulee arvioida ja peilata vaihtoehtoisiin malleihin järjestää lapsille matalan kynnyksen toimintaa.
Seurojen rooli on tuottaa voittoa tavoittelematonta, laadukasta ja tarkoituksen mukaista harrastustoimintaa alueen asukkaille. Seurojen tulee kuitenkin pystyä toimintaa järjestämään kestävällä pohjalla, joka tarkoittaa harrastusmaksujen keräämistä. Seurojen tukiessa suoraan tiettyjen perheiden harrastusmaksuja, jää kulu katettavaksi muille harrastustoimintaa osallistuville.
Taloudellisesti yhdenvertaisen harrastamismahdollisuuden takana tulee olla kunta. Seurojen vastuulla tulee olla muutoin toiminnan yhdenvertaisuuden varmistaminen. Kirkkonummella tulisi käynnistää selkeämmän tukimallin rakentaminen, jolla varmistettaisiin jokaiselle lapselle ohjattuun liikuntaa osallistumisen mahdollisuus perheen taloudellisesta tilanteesta riippumatta.
Tuki tulisi osoittaa tarveperusteisesti hakemuksien kautta, joita tulisi koordinoida kunnan virkahenkilöstön toimesta. Tuen hakuprosessiin tulisi määrittää tietysti aina haastavasti arvioitavat kriteerit tuen jakamiseksi. Tuen hakeminen tulisi joka tapauksessa järjestää modernisti sekä hakijoita että käsittelijöitä mahdollisimman vähän työllistäen. Modernikeino merkitsisi esimerkiksi sähköisen lomakkeen käyttöä, joka muuntautuisi eri kielille, ja tuottaisi käsittelijälle hakemusdatan selkeään ja valmiiksi karsittuun muotoon suomen tai ruotsin kielelle, hakemuksen kirjoituskielestä huolimatta.
Harrastustuki edellyttää kunnalta varojen priorisointia, ja jostain se tietysti olisi myös pois. Taloudellisesta näkökulmasta tuen osoittamisen kriteerit tulee määritellä tarkasti, ja eri kriteerien vaikutus tuen piiriin kuuluvien määrästä ja syntyvistä kustannuksista. Toisaalta tuen jakaminen tulisi nähdä satsauksena lasten hyvinvointiin, ei pelkkäni kulueränä, jonka tuottoja ei voida suoraan lyhyellä aikavälillä rahassa mitata. Kustannuksia tulisi suhteuttaa hyötyihin luonnollisesti ja pohtia karsittavia toiminnallisuuksia rahoituksen uudelleen kohdentamiseksi, kun tukimallia lähdettäisiin selvittämään.
Kirkkonummen tehtävänä tulee olla varmistaa, että jokainen lapsi Kirkkonummella voi liikkua ja harrastaa – riippumatta taustasta. Tämä on panostus, joka maksaa itsensä takaisin ja tekee kunnastamme entistä paremman paikan kasvaa ja elää. Urheiluseurojen elinvoiman kannalta on myös merkityksellistä löytää uusia harrastajia toimintaansa, vaikka osa heidän harrastusmaksuistaan tulisi kunnan kustantamana.
kunta- ja aluevaaliehdokas
Liikunta-alan ammattilainen ja liiketoiminnan kehittäjä
